PUPPIES BORN 13 th OF AUGUST 2012. 2 FEMALES AND 3 MALES.
Kaikilla pennuilla on kodit.
maanantai 20. elokuuta 2012
sunnuntai 19. elokuuta 2012
PENNUT KASVAVAT KOVAA VAUHTIA!
Pennut ovat alle viikossa saaneet reilusti grammoja lisää, useat pennut painavat jo yli 300g ja Pikku-likka on ottamassa muita lujaa vauhtia kiinni!
perjantai 17. elokuuta 2012
keskiviikko 15. elokuuta 2012
PENNUT 2 VUOROKAUTTA
Pentulaatikossa kaikki hyvin! Pennut ovat vielä niin pieniä että niitä on erittäin vaikea kuvata mutta ohessa muutama uunituore kuva:
Äiti ja pennut
Tytöt
Pojat
Isla on sitä mieltä että nyt on päiväunien aika ja kuvaaminen saa riittää.
tiistai 14. elokuuta 2012
PENTULAATIKOSSA KAIKKI HYVIN!
Yö sujui rauhallisesti ja pennut ovat virkeitä ja elinvoimaisia. Isla hoitaa pentuja esimerkillisesti, ei malta oikein ulkoilla kun muutaman sekunnin mikä tietenkin on hieno piirre.
160 g painava pentu
maanantai 13. elokuuta 2012
Pennut ovat syntyneet!
Super-Mamma Isla synnytti vauhdikkaasti kahdessa tunnissa viisi virkeää pentua. Kaksi narttua ja kolme urosta. Pennut ja emo voivat hyvin. Pennut painavat yhtä lukuunotamatta 160-190 g , pieni mutta sitäkin sisukkaampi narttu painoi syntyessään 90g.
Väsynyt mutta onnellinen kätilö päivittää uusia kuvia huomisen aikana!
Isä-Tackille oikein mukavia ja railakkaita varpajaisia :-)!
Väsynyt mutta onnellinen kätilö päivittää uusia kuvia huomisen aikana!
Isä-Tackille oikein mukavia ja railakkaita varpajaisia :-)!
lauantai 11. elokuuta 2012
TUTTUJA VIERAITA KYLÄSSÄ
Islan mukava sijoitusperhe kävi tänään kylässä! Isla ilahtui kovasti kun näki tuttuja!
"Mamman" sylistä on turvallista katsella
Tuttu ja turvallinen syli
( valkoinen pieni läiskä on peräisin punkinpuremasta )
Isla esittelee ylpeänä mahaansa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)